Etusivu
Koirat
Kasvatus
Muuta
Kasvatus

Kasvatuksemme on melko pienimuotoista. Pentueita syntyy yleensä yksi vuodessa, ja ne ovat tarkoin harkittuja. Vanhempien on pitänyt suorittaa bh-koe hyväksytysti ja hyviä näyttelytuloksia mielellään kertynyt runsaasti. Myös muista lajeista saisi olla tuloksia, esim. tuholaistorjunnan, mejän ja mäyräkoirilla ajokoe tuloksia arvostan suuresti. Lisäksi pari hyvää toko ja/tai agility tulosta ei olisi pahitteeksi, vaikka dandiet ja mäyräkoirat eivät mitään tottelevaisimpia koiria olekkaan. Myös omaa silmääni koiran ulkonäkö pitää miellyttää, vaikkakin kuuntelen enemmän tuomareiden mielipidettä. Harvinaisuudenkin takia haluan käyttää vain mahdollisimman hyviä koiria jalostukseen, jotta rotujenn alkutaival lähtee hyvin käyntiin. Dandien ja mäyräkoirien harvinaisuus virtuaalimaailmassa lisää myös kasvatuksen haastavuutta, toisaalta on myös palkitsevaa olla auttamassa rodun kasvua, ja seurata sen kehistystä.


Sinulle pieni uniajan lapsi?

Niinkuin yleensäkin, kasvattaja haluaa pentunsa mahdollisimman hyviin koteihin. Siksipä laadin pienet ostosäännöt, joita toivon tulevien omistajien, tai pennusta haaveilevien lukevan ne tarkoin läpi.


  • Toivoisin sinun käyvän ainakin kerran näyttelyssä, ja ilmoittavan tuloksen minulle, jotta kasvattajana saisin tietää, miten olen onnistunut kasvatustyössäni.


  • Haluaisin myös, että kisaisit edes yhdessä lajissa aktiivisesti. En tarkoita mitään - jokaiseen kisaan pakko osallistua - tyyliä, vaan että oman jaksamisen mukaan osallistuisi edes pariin kisaan kuukaudessa. Mitä enemmän sitä parempi (tietenkin), mutta en minä mitään himokisautusta vaadi. Eihän kukaan kokoajan jaksa kisata aktiivisesti.


  • Aika monen kasvattajan olen kuullut, etteivät myy tallikoiriksi. Itse kuitenkin teen tässä poikkeuksen, myyn mielelläni kasvattini tallikoiraksi, kunhan huolehtii noudattavansa ostosääntöjä!


  • Olisi kiva kuullu kasvatin kuulumisia välillä, jotta tiedän sen olevan viellä ns. hengissä. Riittää siis, kun ilmoittelee välillä esim. miten kisoissa on mennyt, tai on pidellyt taukoa, eikä ole nyt kisaillut niin ahkerasti yms.


    Suunnitteilla

    Ei suunnitteilla olevia pentueita.